Kivennavan Lipolan kylästä Venäjälle johtava tie. Museovirasto.

Vanha-Suomi

Vuoden 1743 valtakunnanrajan Ruotsin ja Venäjän välillä määrittelivät ennen kaikkea strategiset tekijät. Venäjä halusi itselleen Haminan, Lappeenrannan ja Olavinlinnan linnoitukset. Piirretty raja oli käytännön syistä näkymätön, koska rajankäynnin tuloksena syntyi useita kahtiajaettuja pitäjiä, joiden asukkaista osa oli Ruotsin ja osa venäjän puolella.

Normaalioloissa rajan ylittämiseen ei tarvittu passia tai muuta asiakirjaa. Liikennettä valvottiin maanteille sijoitetuilla vartioasemilla. Normaalisti raja ylitettiin veneellä tai metsäpolkuja myöten. Helposti ylitettävä valtakunnanraja houkutteli myös salakuljetukseen, joka kukoisti aina Suomen sodan syttymiseen saakka. Voita ja turkiksia tuotiin Ruotsista Vanhaan Suomeen ja sieltä edelleen Pietariin. Ruotsin puolelle tuotiin paloviinaa.

Vanhan Suomen yhdistäminen muuhun Suomeen oli esiintynyt jo aikaisemmin Sprengtportenin suunnitelmassa kokonaisesta Suomesta. Keisarin mielestä molempien Suomien yhdistäminen toisi etuja. Speranski ja Vanhasta Suomesta kotoisin ollut ministeri David Alopaeus tukivat ajatusta. Suomen asian komiteaa perustettaessa Armfeltilla oli jo suunnitelma valmis. Yhdistämismanifesti toteutettiin 23.12.1811. Syntyneen Viipurin läänin asukkaat olivat tyytyväisiä, mutta venäläiset katsoivat keisarin ylittäneen valtuutensa. He uskoivat valloittaneensa Suomen, mutta nyt Suomi oli heidän mielestään valloittanut osan Venäjää.