|
|
Talvipalatsi Pietarissa. Museovirasto.
|
Suomen lähetyskunta
Suomalaisen eliitin mielenmuokkaus huipentui jäsenten valitsemiseen lähetyskuntaan. Sen tarkoitus oli päästä tapaamaan keisaria Pietariin. Sprengtportenin ehdotuksesta lähetyskunnan oli tarkoitus korvata valtiopäivät. Lähetyskunnan tehtävä oli niin läpinäkyvä, että Turun hovioikeuden asessori R. H. Rehbinder sai aiheen todeta ironisesti, että Pietari I:n (Suuren) ajoista lähtien venäläiseen suureen perheeseen liitettävän kansan parista oli aina koottu lähetyskunta, joka matkusti osoittamaan kunnioitustaan hallitsijalle hänen jalkojensa juureen.
von Buxhoevdenin kiertokirje lähetyskunnan jäsenten valitsemisesta annettiin 1.7.1808. Kustakin läänistä tuli valita yksi aatelismies, yksi porvari ja yksi talonpoika. Turun ja Porvoon hiippakunnista valittiin molemmista yksi edustaja. Myöhemmin ylipäällikkö antoi yksittäisille kaupungeille oikeuden omaan edustajaan, kun Turun akatemia, hovioikeus ja Porvoon lukio oli saanut luvan lähettää oman edustajan.
von Buxhovden oli määrännyt ylimääräiseksi edustajaksi venäläisille myötämielisen E. G. von Willebrandin, jota hän kaavaili puheenjohtajaksi lähetyskuntaan. Huonon ranskakielen taitonsa vuoksi Willebrand ei kuitenkaan ollut hovikelpoinen. Valinta osui sen sijaan C. E. Mannerheimiin, joka osoittautui tehokkaaksi neuvottelijaksi. Ensimmäisessä kokouksessa hän esitteli muistion, jonka mukaan lähetyskunta ei voi toimia valtiopäivien korvaajana.
Pohjois-Suomessa käynnissä olevasta sodasta huolimatta, vaaleja ei kuitenkaan lykätty rauhantekoon asti. Lähetyskunta jäi edustamaan ainoastaan venäläisten hallussa olevia läänejä eli Uudenmaan ja Hämeen lääniä, Turun ja Porin lääniä, Kymenkartanon lääniä sekä Vaasan lääniä. Ruotsalaisten Oravaisissa 14.9.1808 kärsimän tappion jälkeen, ylipäällikkö von Buxhoevden määräsi lähetyskunnan saapumaan Pietariin. Kun Oulun läänin edustajat saapuivat myöhemmin Pietariin, oli Suomen valtiollista asemaa koskevat suuret ratkaisut jo tehty 18.1.1809. Savon ja Karjalan läänin edustajat eivät koskaan ehtineet Pietariin.
Pietarissa lähetyskunnan jäsenet saivat tutustua muutaman kuukauden ajan hovin edustajan kanssa siihen kaikkeen hyvään ja Ruotsia parempaan, johon yhteys Venäjän kanssa tulisi johtamaan. Kullekin annettiin 10 ruplaa tuhlattavaksi seurapiireissä. Lähetystö oleskeli Pietarissa lokakuusta 1808 tammikuuhun 1809.
Lähetyskunnan jäsenten oppaana toimi valtioneuvos Achloppkoff, joka keisarin määräyksestä esitteli julkisia rakennuksia. Niihin kaikkiin lähetyskunnan jäsenillä oli vapaa pääsy. Vierailun kohokohtana oli yksityinen audienssi keisarin luona, jonka aikana hallitsijan kohteliaisuus teki lähetyskunnan jäseniin suuren vaikutuksen. Erityistä mielenkiintoa herätti tutustuminen keisarinna Elisabethiin, jonka sisar oli Kustaa IV Adolfin puoliso eli suomalaisten entinen kuningatar.
Ensimmäiseksi palkittiin Suomen lähetyskunnan jäsenet. Aatelissäädyssä palkittiin E. G. von Willebrand Pyhän Annan I luokan kunniamerkillä ja 500 dukaatilla. Professori G. E. von Haartman palkittiin Pyhän Vladimirin IV luokan kunniamerkillä ja briljanttisella kantasormuksella liuskojen kanssa kuten muutkin pappissäädyn edustajat. Porvarissäädyn edustajat saivat kultaiset isot mitalit sinisillä nauhoilla sekä briljanttiset kantasormukset. Talonpoikaissäädyn edustajat saivat pienempää kokoa olevat kultaiset mitalit, jossa oli aleksandrovilainen nauha, sekä 500 ruplaa rahaa.