Torpantyttö. Museovirasto.

Miehitysolosuhteet

Vanha vallitseva käsitys oli, että siviiliväestön ei kuulunut jatkaa taistelua armeijan jouduttua tappioon. Piispa Jacob Tensgtröm oli Kustaan sodan aikana 1789 luennoillaan Turun Akatemiassa vaalinut tätä käsitystä: kunnon kansalaisen tulee aina hyväksyä se hallituksen muoto, jonka alaisena hän elää, kunhan hänen oikeutensa ovat kohtalaisesti turvatut. Hän korosti vapaaehtoista alistumista, koska kapinoidessaan heidät voidaan suistaa vielä raskaampaan orjuuteen. Hänen mielestään oli yhdentekevää minkä hallituksen alla saa elää, kunhan saa elää turvassa ja rauhassa.

Vaikka sittemmin Turun herrasväki samaisen Tengströmin johdolla seurusteli venäläisten upseerien kanssa kaikessa ystävyydessä, talonpoikainen kansa oli eri mieltä. Se oli valmis auttamaan armeijaa maan puolustamisessa. Tämä näkyi hyvin Ahvenanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan kansannousuissa. Samaa tapahtui maan muissakin osissa. Kuormastoja ryösteltiin tai sotilaita surmattiin. Puhuttiin Laihian sodasta ja Savon sissisodasta. Venäläisiä upseereita hermostutti rahvaan aseellinen vastarinta ja pelko sen kehittymisestä täysimittaiseksi sissisodaksi kuten Espanjassa. Liikehdintään ei kuitenkaan haluttu vastata terrorilla vaan pyrkimällä rauhoittamaan tilannetta myönteisillä toimenpiteillä.

Suomalaisille jäikin sodasta kuva, että venäläiset eivät syyllistyneet samoihin tekoihin kuin ison ja pikkuvihan aikana. Vihollisen viaksi ei voi laskea, että armeijan myötä levinneet kulkutaudit tappoivat myös siviiliväestöä. Suomalaisia kuoli 62 000 henkeä enemmän kuin keskimäärin. Tilannetta oli pahentanut 1807 kato.