Oulun asukkaita. Museovirasto.

Viholliskuva

Suomessa vanhastaan ainakin maalaisrahvas piti venäläistä vihollisena, jota piti vastustaa vaikka oman hengen uhalla. Kansannousuja estämään yrittänyt virkamiehistö sai jyrkän tuomion. Tämän koki innokas yhteistoimintamies piispa Tengströmkin, joka joutui pakenemaan Paraisilta kesällä 1808 toisen venäläisystävän E. G. von Willebrandin turviin Veikkolan kartanoon. Väestön tunteet kiteytyvät runoon: "Pispa se tarttis tappaa, ja Pöytyän provasti, eikä varsinkaan väärin olisi, vaikka Ulvilankin tohtori".

Vihamielinen suhtautuminen venäläisiin oli kustavilaisen propagandan peruja. Rahvas oli hyvin kuningasmielistä. Venäläiset ottivat tämän huomioon, koska Etelä-Suomen vapaaehtoinen tyhjentäminen sotilaista jätti sinne jääneen virkamiehistön ja muut asukkaat alttiiksi vihollisen mielipiteenmuokkaukselle. Iso- ja pikkuvihan ajoista poiketen venäläiset lupasivat pysyttää viroissaan 18.2.1808 annetulla julistuksella kaikki paikoilleen jääneet virkamiehet paitsi ruotsalaiset.

Oulu on hyvä esimerkki suhtautumisen kehittymisestä.  Ratkaisutaistelut käytiin Oulun ympäristössä ja kaupungista tuli yksi kenttäarmeijan tärkeimmistä huoltokeskuksista. Kun sodan alussa venäläiset lyötiin 18.4.1808 Siikajoella ja 27.4.1808 Revonlahdella, Oulun porvaristo lähetti sotilaille kiitokseksi 500 kannua viinaa ja piti seuraavana sunnuntaina kiitosjumalapalveluksen, jossa veisattiin ”Herraa hyvää kiittäkää”. Heinäkuussa 1808 tilanne näytti huononevan. Kun ruotsalaisten vetäytymissuunnitelma paljastui, armeija kadotti nopeasti suosionsa kaupunkilaisten keskuudessa. Oravaisten taistelun jälkeen 14.9.1808 armeijan taistelutahto laski nopeasti.

Olkijoen sopimuksen 19.11.1808 mukaan Ruotsin armeija jätti Oulun 29.11. Seuraavana päivänä, Antin päivänä 30.11. venäläiset marssivat Limingan tullista Torikatua pitkin kaupunkiin, jossa vallitsi hämmästynyt kuoleman hiljaisuus. Tyhjillä kaduilla ei ollut ainoatakaan kaupunkilaista, vain kasakat ratsastelivat edestakaisin. Oulun porvaristo jäi ilman ruotsalaisen esivallan tukea päättämään suhteistaan miehittäjiin, kun varsinainen maaherra oli kuollut ja sijainen paennut Ruotsiin. Tässä tilanteessa venäläiset kenraalit Shuvalov ja Kamenski ryhtyivät välittömästi hieromaan tuttavuutta kaupunkilaisten kanssa järjestelemällä päivällisiä ja tanssiaisia. Hyvittelyä tarvittiinkin, kun Oulussa oli hermostuttu ankaran majoitus- ja kyyditysrasituksen takia.