Suomi ja Eurooppa

Kenraali Napoleon Bonaparten tultua Ranskan politiikan johtoon suuret valtiolliset muutokset Manner-Euroopassa kiihtyivät. Korsikalaissyntyinen Napoleon yleni Ranskan armeijassa kenraaliksi, osoittautui nopeasti kyvykkääksi sodanjohtajaksi ja kunniahimoiseksi sisäpoliittiseksi uudistajaksi. Ensimmäisenä konsulina hänestä tuli 1799 Ranskan johtaja ja vuonna 1804 Ranskan keisari. Monissa sodissa vuosina 1805–1815  hän laajensi valtakuntaansa esikuviensa Aleksanteri Suuren ja Kaarle Suuren innoittamana.

Napoleonin laajennuspolitiikka heijastui nopeasti myös Suomen asemaan, ja muuttuneessa tilanteessa alettiin pohtia lojaalisuutta emämaalle. Ruotsin yhteydessä Suomen alue oli kokonaisuudessaankin alkanut piirtyä erilliseksi alueeksi Ruotsin valtakunnassa viimeistään pikkuvihan (1743–1746) jälkeen. Venäläismiehitys oli synnyttänyt asukkaissa tyytymättömyyttä Tukholman keskushallinnon tavalle hoitaa asioita. Kritiikki yhdisti suomalaiset Tukholman valtiopäivillä ”Suomen kansakunnan” edustajiksi.

Suuri hyvitys kaltoin kohdellulle rajamaalle vuoden 1765–1766 valtiopäivillä oli se, että Pohjanmaan rannikkokaupungit saivat Anders Chydeniuksen johdolla oikeuden ulkomaankaupan harjoittamiseen. Suotuisa taloudellinen kehitys jatkui Kustaa III:n aikana ja lisääntynyt vauraus alkoi näkyä erityisesti Pohjanmaalla sekä Länsi- ja Lounais-Suomessa.

Huolimatta yksittäisistä tyytymättömyyden ilmauksista Suomessa korostettiin yleisesti uskollisuutta ja kiitollisuutta kuningasta kohtaan. Vaikka epäonnistunut Kustaan sota Venäjään vastaan vuonna 1788 johti upseerien lähentymisyrityksiin Venäjään, varsinaista valtiollista separatismia Suomessa esiintyi hyvin vähän. Tässä mielessä Suomen sodan olosuhteet 1808–1809 tulivat muuttamaan 700 vuotta kestäneen asetelman kerralla ja pysyvästi.

Anders Chydenius