Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna. Museovirasto.

Identiteetti

Jatkuvat sodat ja niihin liittyvät rajantarkistukset tai hallitsijavaihdokset olivat huomaamaton tapahtuma Suomen alamaisrahvaalle. Sen näkökulma oli oikeudet ja vapaudet kuninkaan tai keisarin alaisuudessa. Ruotsiin kuuluminen oli merkinnyt verojen maksamista ja ruotsalaisten lakien noudattamista. Uutta Venäjän alaisuudessa oli, että verorahat jäivät Turkuun, tuttu kirkkoherra johti pitäjänkokouksia ja rukoili Ruotsin kuninkaan sijasta suojelua Venäjän keisarille. Sotilaaksi ei lähetetty enää ketään. Käräjiä pidettiin entiseen malliin.

Kansalle oli tärkeintä, että hallitsija piti heistä huolta. He pitivät kuningasta ja keisaria hyvinä hallitsijoina. He kokivat, että "maanisän" vaihtumisessa hallitsija hyväksyi itselleen uusia alamaisia. Koska hallitsija ei voinut henkilökohtaisesti huolehtia alamaisistaan, hän uskoi tehtävän uskollisille apulaisilleen, jotka toteuttivat hallitsijan käskyjä. Olennaista oli, että itsevaltainen keisari peri Ruotsista patrimoniaalisen auktoriteettinsa. Se viittaa Pietari I:stä edeltäneeseen aikaan, jolloin tsaarin valta ja valtiojärjestys perustui maanomistukseen. Suhde alamaisiin oli yksityisoikeudellinen, niin kuin talonisännän suhde lapsiinsa ja palkollisiinsa. Itsevaltiutta ei voitu säännellä normeilla, koska itsevaltiuden nimissä kukaan hallitsija ei siihen suostunut.

Imperaattorin, keisarin ja "isänmaan isän" tittelin otti käyttöön Pietari Suuri, kun Itämerenmaakunnat oli vallattu Ruotsilta. Keisari oli kansojen paimen, Jumalan käskynhaltija maan päällä. Suomen sodan käynnistyessä osapuolina olivat kuningas ja keisari, sen valtiot, maat ja kansa. Valloittajakeisari esiintyi alusta asti mahtavana kansojen paimenena, johon laumaan suomalaiset kutsuttiin elämään onnellisena hänen valtikkansa suojissa. Suomi tuli saamaan sijansa Venäjän valtioiden joukossa.

Suomen valtio tai suomalainen kansakunta ei ollut identiteetin lähde. Enemmän se perustui sukuun, kotipitäjään ja korkeintaan maakuntaan. Määräävää oli elinkeino ja sen edellytysten suojaaminen. Yhdistävä tekijä oli hallitsija, joka oli läsnä jokaisen seurakunnan kirkossa, jossa esirukoiltiin hallitsijan puolesta ja luettiin kuulutuksia.